keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Palarannekoru, eli hermot paloiksi koru

Muinaishistoriassa saimme tehtäväksemme ideoida palarannekorun. Jottei taski olisi liian helpoksi käynyt, piti ideaa ammentaa omavalintaisesta Akseli Gallen-Kallelan teoksesta.
Alunalkaen homma kuulosti aivan mahtavalta. Ei tarvitse aloittaa ihan puhtaalta pöydältä, vaan pääsee jatkojalostamaan jo valmista tuotosta.
Ei sekään prosessi sitten mennyt ihan niinkuin olisi kuvitellut.
Kauas tulevaisuuteen määritelty palautuspäivämäärä sai pystyynnousseet niskavillat nopeasti laskeutumaan alas, eihän tässä oo ees kiire....
Aikani tilanteeseen sisäistäydyttyäni valkkasin Sammon puolustuksen lähtökohdaksi.
Eli siis tämä tekele

Piirtelin luonnoksia, suunnittelin, järkeilin, revin hiuksia, melkein itkin ja lopulta tuskastuin. Kaikki ideat ja piirrokset oli jälleen kerran tuubasta tuotettua tiivistettä. 
Olin taas lähtöviivan takana. Ja vieläpä kaukana siitä. Palautuspäiväkin oli melkolailla lähempänä kuin olisi tarvinnut olla...
Niinpä alkoi taas armoton etsintä. Lopulta pääsin itseni kanssa yhteisymmärrykseen ja valitsin Purren valituksen.
Ja taas lisää katseltavaa
Ja taas lähti alkuun se sama suunnittelu, järkeily, tuskailu ja hermojen palaminen kulovalkeaakin komeammin.
Pakko oli kuitenkin valmista saada, joten valitsin luonnoksen johon olin tyytyväisin ja lähdin työstämään ideaa tuotteeksi.
Ylimitoitin ilmeisesti oman osaamiseni suhteutettuna jäljellä olevaan aikaan ja sen riemun johdosta jouduin yksinkertaistamaan ideaani. Lopullisesta työstä jäi kokonaan puuttumaan mm. itse Väiski jota kuvaamaan piti tulla kuukivi (koska se ruojake oli liian pieni vaikka isomman tilasin).
Toisaalta mitähän siitäkin olisi taas tullut kun sitä olisin alkanut hätäpäissä istuttelemaan....todennäköisesti olisin itsekkin istunut hetken sikiöasennossa pöydän alla. 

Noh, hommat lähtivät käyntiin niillä eväillä jotka suotu oli. Loppulliseen suunnitelmaan päädyin poimimaan maalauksesta veneen ja veden. Kuinka yllättävä ja arvaamaton idea (sarkasmimerkki tähän väliin).
Jo ensimmäisen tuskailun kohdalla oli selvää että haluan isomman keskipalan jossa olisi jokin hieno kikkailujuju, ja loput palat olisivat pienempiä. Mikäpä toimisi keskipalassa paremmin kuin vene. Vesielementti pääsikin sitten koristamaan loppuja paloja. Lukkoon päätin vielä tempaista viimeisen paniikki kikkailun ja ymppäsin siihen horisontissa lentäviä lintuja kuvastavat pallurat.

Halusin kovasti paloihin onttoja rakenteita, eri syvyyksiä yms. ylihienoa. Päädyin lopulta tekemään palat päällekkäisistä levyistä ja unohdin koko hienon ajatuksen ontoista rakenteista. Päätös oli varsin miellyttävä lopputulokseen sopivuuden ja aikataulunkin suhteen.

Keskipalan osien räpeltämistä


Yksinkertaisesti selitettynä kaikki palat koostuvat siis erinäisistä levyistä jotka ovat juotettu päällekkäin. 
Ainoastaan keskimmäisessä palasessa on ulkoneva osio joka kuvastaa veneen keulaa. Samaisen palan "pohjalla" on ritilämäinen osio puolestaan kuvastamassa veneen pohjan poikkilautoja, tukipuita, mitä lienevätkään nimeltään. Tämä kyseinen "ritilä" näkyy myös yllä olevassa kuvassa.
Muuten perusidealtaan palojen kasailut menivät samoin periaattein.
Myös lukko valmistui kotelolukon lakeja noudattaen. Tosin kaarevan muotonsa vuoksi sisään täytyi juotella eräänlaiset ohjurit kieltä varten.
Kaarevuudesta puheenollen, tein paloista kaarevat, koska halusin koruun elävyyttä. Suorana ollessaan se ikäänkuin jäljittelee veden lainehdintaa. Ikäänkuin...
Keulapalan testailuja

Koska vanha erkkikään (saati serkkunsa elmeri) ei jaksa lukea metritekstejä, ymppään seuraavaksi kasan kuvia jotka kertovat enemmän kuin kilo kuivaa lätinää. 

Keskimmäinen pala lähes ready to go ja muita paloja tekeillä. Taustalla tärkeää ajatusvirtaa ja hemmetin hienoja sutkutuksia

Saranoiden sommittelua. Ei muuten ollut yhtään hauskaa tämä osio...Saranoiden teko ja sahaaminen oli isosta haitarista. Juottaminen sen sijaan meni suht kivuttomasti. En ole onnistunut siis suututtamaan kaikkia jumalia....

Saranaaaa

Lukon osasia

Soooon.....
Ja valmiina!
Vielä zoomia keskipalasta jossa näkyy veneen muoto ja ja ja....silleen
Loppuun vielä muistutus siitä, että muutkin kuin hermosolut kokevat usein menetyksiä