keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Valotelttailua

Pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni valotelttailemaan. Normaalia telttailua on sentään tullut pari kertaa kokeiltua. Ei ollut yhtä jännää kuin tämä.
Lyhyenä selityksenä valoteltta on apuväline kunnollisten kuvien ottoon. Jos siis on taitoa käyttää sitä (ja kameraa) oikein.
Alla siis esimerkkinä näillä apuhärveleillä otettu kuva toisesta tämän alan työstäni ikinä.
Eli päästä heitetty linnun kallo ideana sahailun harjoittelu.
Ohessa rekvisiittana talven ruhjomia rehuja luomaan sellaista asiaankuuluvaa synkkyyttä ja fiilistä elämän katoavaisuudesta....tiedättekö niinkuin kuollut oksa ja linnun kallo ja elämän päättyminen ja ja...joo.

Kaikinpuolin murheellista meininkiä


Aluksi kuvailin mustalla taustalla mutta ettei liian melankoliseksi olisi meininki muuttunut, tein testikuvailut myös pirtsakan valkoisella taustoituksella.
Lisää (ja mahdollisesti vähän parempia) kuvia täytynee lisäillä kun saan ne jollain konstilla joko kotikoneelle, tai sitten joku myy aikaa ja saan ne koululla lisättyä...